--- Tunnelmia ja tilanteita Pyhä perintö -valokuvaprojektin toteuttamisesta ---

maanantai 26. syyskuuta 2011

Näyttely on the road again

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna allekirjoittanut kävi hakemassa Pyhä perintö -näyttelyn Kainuun ammattiopiston luonnonvara-alan yksiköstä, Seppälästä. Siellä näyttely saavutti ihan mukavaa menestystä. Maalaismarkkinoiden aikaan elokuun lopussa Seppälässä kävi 13 500 ihmistä ja heistä noin 2000 tutustui näyttelyyn.

Tällä hetkellä näyttelykokonaisuus odottaa auton takapenkillä lokakuun alkua eli ensi viikon lauantaita. Silloin kotteron keula kääntyy kohti Saloa ja Kiikalan kirjastoa.

Kiikalan lähikirjastossa kainuulaiset nuoret ja nuorekkaat tuottajat komeilevat marraskuun loppupuolelle saakka. Tunnelmia Kiikalasta luvassa myöhemmin tällä viikolla...