Kuva kuvalta loppua kohti

Täytyy nauttia nyt kun vielä voi. Nämä alkavat nimittäin olla projektin viimeisiä hetkiä tutustua fiksuihin ja filmaattisiin maatalousyrittäjiin. Muutama kuva on vielä ottamatta, mutta projektissa ollaan jo hyvinkin voiton puolella. Meillä on nyt tiedossa myös ensimmäinen näyttelytila, jossa näyttely tullaan julkistamaan 2–3 kuukauden kuluttua. Itsellä alkaa jo olla sellainen tunne perskannikassa, että tästä tulee hyvä juttu..!

Viime viikonvaihteessa kuvasimme taas parit projektikuvat. Perjantaina heiluimme Outin kanssa kahdestaan Tipaksella ja lauantaina vierailtiin neljän naisen voimin Itävaaralla.

Perjantaina sää suosi ulkoilmakuvauksia kun aurinkokin näyttäytyi taivaalla pitkästä aikaa. Toisaalta vastapainoksi "Tipaksen aroilla" (Outin lanseeraama ilmaisu ;) ) tuuli kuin venäläisessä kaitafilmissä.

Kuvausryhmä oli sonnustautunut ulkokuvauksiin jokseenkin riittävästi, mutta saattoipa olla, että mallit Sanna ja Petri hieman palelivat. Vaikka sitä he eivät kyllä tuoneet esille, vaan esiintyivät kameralle urheasti ja pelkästään edukseen!

Kuvaustiimin onneksi malleilta itseltään sateli taas hyviä kuvaideoita, joita sitten toteutettiin miljöössä vapaasti improvisoiden.

Kerta toisensa jälkeen on mukava huomata, että mallit antautuvat laittamaan itsensä peliin, myös hieman hassuttelemaan kameran edessä. Pähkähullu valokuvausprojektimme ei ehkä sittenkään ollut niin hullu ajatus, kun siihen kuitenkin on lähtenyt mukaan jo monta maatalousyrittäjää.

Kirkkaan auringonvalonkin kuvaaja eli allekirjoittanut pystyi tällä kertaa kääntämään voitokseen. Ratkaisu ongelmaan oli tietysti suuri heijastin. 

Voimakkaasti heijastava hopeapinta toimi varsin tehokkaana lisävalona, kun sen asetti vasten aurinkoa.

Kaikki kunnia kuuluu toki monitoiminaiselle, projektipäällikkö Outille, joka tälläkin kertaa toimi kuvauksessa assistenttina heijastinta pidellen.

Lauantain kuvauksissa Itävaaralla tiimimme teki ennätyksen. Kammattavana ja kuvattavana oli projektin historian suurin joukko, 7-henkinen perhe. Kuvausryhmä saikin lämpimän ja ennakkoluulottoman vastaanoton lapsiperheen kotiin. Neljän vieraan naisen pelmahtaminen pirttiin ei häkellyttänyt edes perheen miesväkeä.

"Oikeastaan tämä oli paljon helpompaa kuin kuvittelinkaan", totesi Timo-isä kuvauksen jälkeen.

Perheen eläväistä tyttönelikkoa mietitytti etukäteen se, ehtivätkö kuvausryhmän jäsenet leikkimään heidän kanssaan. No, leikit jäivät tällä reissulla vähän vähiin, mutta kuvia ainakin otettiin ja kaikki perheenjäsenet saivat Annen ja Sannan hyppysissä uutta säväystä lookiinsa. Oheisessa kuvassa Anne tekee suoristusraudalla kiharoita Jonnan hiuksiin.

Tuula-äitikin oli hyvin tyytyväinen Annen ja Sannan ideoimaan meikki- ja hiustyyliin sekä vaate- ja korukokonaisuuteen.

Joka kerta kun seuraan näiden kahden parturikampaajaopiskelijan työskentelyä, toivon pääseväni joskus itsekin ammattilaisen meikattavaksi tai stailattavaksi. Mielellään sellaiseen muuttumisleikkiin, jonka jälkeen ei itsekään tunnistaisi itseään :) Ehkä sitten näyttelyn avajaisia varten? Pliis..?

Eläköön valmiiksi solmittu kravatti!

Ihan alkuun on muistutettava yhdestä asiasta, joka meinaa toisinaan unohtua: suomalainen maalaismaisema on kaunista katseltavaa kaikkina vuodenaikoina.

Aamu-usvan vielä viipyillessä Autiojärven rannoilla lyötiin Huotareitten pirtissä kolme viisasta päätä yhteen ja päätettiin käyttää kuvauksissa kravattia, jota ei tarvitse solmia. Samalla päätettiin ehdottaa Sotkamon maaseutunuorille järjestettäväksi kurssia, jossa perehdytään muun muassa kravatin solmimisen opetteluun.

Kuvaushetkiin on liittynyt paljon niin tahatonta kuin tahallista tilannekomiikkaa. Kuvauksiin suostuneet ovat erittäin rentoa porukkaa, ja myös matkat kuvattavien perässä pitkin Sotkamon pikkuteitä ovat olleet erittäin antoisia. Hyvä tarkoitus käyttää matka-aika hyväksi projektin suunnittelussa on usein unohtunut, mutta kieltämättä ollaan ehditty asia jos toinenkin pohtia kilometrien taittuessa.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä kuvasimme Erkkiä kauniissa ruskamaisemassa. Nuori isäntä tuumi, että olisihan niitä töitäkin ollut, mutta niiden pariin ehti hyvin vaikka kuvauksiin muutama tunti menikin. Ja kaikesta huolimatta taisi mallillamme olla ihan kivaa heilua ykköset päällä. Hienoa, että aikaa kuvauspaikkojen pohdintaan ja poseeraamiseen on löytynyt jokaiselta tilalta työkiireistä huolimatta, siitä iso kiitos!

Kameran takana työskentelevä Saara on jäänyt harmittavan usein tallentamatta kuviin vuoden aikana, mutta nyt tilanne on korjattu. Viime perjantaina Saara sai ystävikseen lehmiä, ja pirtissä hänen syliinsä uskaltautui pikkuinen Veikko-poika, joka taisi aluksi hieman ihmetellä isänsä erikoisia aamutoimia pellolla ja kahta vierasta tätiä, joilla oli kaikenlaisia mielenkiintoisia vempeleitä matkassa.