--- Tunnelmia ja tilanteita Pyhä perintö -valokuvaprojektin toteuttamisesta ---

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Viikonvaihde Suomen herkkujen parissa

Näyttelyä Kainuun osastolla.
Suomen lähi- ja luomuruokaherkut sekä osa Pyhä perintö -näyttelystä pääsivät esittäytymään Helsingin Rautatientorilla elokuun viimeisenä viikonloppuna. Paikan päällä tätä todistamassa kävi myös allekirjoittanut, yhdessä Outin kanssa.

Suklaata, omnomnom!
MTK:n yhteistyökumppaneineen järjestämässä Herkkujen Suomi -tapahtumassa oli esillä kaikkiaan 150 pientä tuottajaa ja elintarvikeyrittäjää 18 eri maakunnasta. 

Myös Kainuu oli hyvin edustettuna omalla osastollaan. Pyhän perinnön kuvat puolestaan esittelivät ihka oikeita kainuulaisia tuottajia. Iso kiitos kuuluu Kainuun osastolle ja etenkin Kainuun maa- ja kotitalousnaisten Kainuulainen Lähiruoka -hankkeelle, jonka myötä näyttely pääsi Helsinkiin!

Osastoilta löytyi laaja valikoima suomalaisten maakuntien perinteisiä ja uudempia ruokaherkkuja. Tarjolla oli runsaasti maistiaisia, ruokaa paikan päällä nautittavaksi sekä herkullisia tuliaisia kotiin ostettavaksi - muun muassa käsintehtyä aitoa maitosuklaata!




Nam!
Samaan aikaan Rautatientorilla järjestetyn Syystober-tapahtuman oluttteltasta löytyi myös 40 kotimaista olutmerkkiä 13 eri panimosta. Aivan kaikkia merkkejä ei ehditty läpi käymään, mutta muutama maistuva panimotuote sentään testattiin. Yksi tuli nautittua aidon lappilaisen poronkäristyksen kyytipoikana :-)

Mitenkään pienen piirin tapahtumasta ei ollut kyse, sillä torstaista lauantaihin kestänyt tapahtumakokonaisuus houkutteli Rautatientorille yhteensä 60 080 kävijää.

Herkkujen Suomi 2012 on nyt ohitse, mutta Pyhä perintö jää pääkaupunkiin. Näyttely tulee lähiaikoina esille jälleen suomalaisen ruoan merkeissä, mutta missä - siitä lisää blogin tulevissa päivityksissä..!

perjantai 3. elokuuta 2012

Pyhä perintö hurmaa pian Helsingin ydinkeskustassa

Kainuulaisten maatalousyrittäjien kuvat ja heidän arjestaan kertovat tekstit pääsevät vihdoin esille pääkaupunkiin. Pyhä perintö nähdään 23.-25.8.2012 Herkkujen Suomi -tapahtumassa Helsingin ydinkeskustassa. Tapahtuma kokoaa Helsingin Rautatientorille yli 150 lähi- ja luomuruoan tuottajaa ja yrittäjää 18 eri maakunnasta ympäri Suomen.

Herkkujen Suomi on lähi- ja luomuruoan tapahtuma, joten Pyhä perintö sopii tapahtuman teemaan paremmin kuin hyvin. Pyhään perintöön pääsee tutustumaan tapahtuman Kainuun osastolla. Näyttely matkaa Helsinkiin Kainuun maa- ja kotitalousnaisten Kainuulainen Lähiruoka -hankkeen mukana.
 
Herkkujen Suomelle ja sitä myöten myös Pyhälle perinnölle voi ennakoida suurta yleisöä, sillä Herkkujen Suomeen tutustui viime vuonna 56 000 kävijää. Tapahtuma järjestettiin tuolloin ensimmäisen kerran. Herkkujen Suomen pääjärjestäjänä ja yhteistyökumppaneiden koolle kutsujana toimivat Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund (SLC), Ruoka-Suomi -teemaryhmä ja Pienpanimoyhdistys. 

Lähi- ja luomuruoan tapahtuma Herkkujen Suomi on avoinna torstaina 23.8. kello 16-21, perjantaina 24.8. 11-20 ja lauantaina 25.8. kello 10-18. Herkkujen Suomen ensimmäisenä päivänä eli torstaina 23.8. Helsingissä järjestetään myös Taiteiden yö. Lisäksi Herkkujen Suomen kanssa samaan aikaan rautatientorilla vietetään Syystober-olutjuhlaa.