--- Tunnelmia ja tilanteita Pyhä perintö -valokuvaprojektin toteuttamisesta ---

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kainuulaisten makujen maailmassa

Hiljaisen kansan pieni juhlavaltuuskunta otti vastaan Tukkutorilla.
Taideteos jää paikan päälle toistaiseksi.
Ainoana Pyhän perinnön tekijätiimistä pääsin katsomaan näyttelyä Helsingin Tukkutorille. Torstaina ja perjantaina 8.-9.11.2012 Tukkutorilla Kainuun Edun tiloissa järjestettiin avoimien ovien tilaisuus, johon meikäläinen kampesi mukaan. Tilaisuudessa kainuulaiset elintarvikeyrittäjät maistattivat ja myivät tuotteitaan. Itsekin pääsin makustelemaan muun muassa kainuulaista glögiä, kyytönmaitojuustoa, pettuleipää sekä rönttösiä  voitte uskoa, että hyvää oli!

Tapahtuman kunniaksi Tukkutorille oli saapunut myös Hiljaisen kansan pieni juhlavaltuuskunta. Taiteilija Reijo Kelan Hiljainen kansa -maisemateos koostuu noin tuhannesta turvepäisestä hahmosta. Alkuperäinen maisemateos on Suomussalmella. Hiljaisen kansan pieni juhlavaltuuskunta sen sijaan jää Helsingin Tukkutorille toistaiseksi.

Pääsin tervehtimään myös Mirja Hellstedtiä. Häntä on pitkälti kiittäminen siitä, että näyttely on esillä Tukkutorilla. Sovimme, että Pyhä perintö on siellä ainakin vuoden loppuun saakka. Näyttely elävöittää mukavasti toimistotiloja. Kainuulaisten elintarvikkeiden pariin näyttelyn teema sopii tietysti mainiosti, sillä se esittelee aitoja ja oikeita sikäläisen ruoan tuottajia.

Avoimien ovien tapahtuma oli osa Kainuun Edun hallinnoimaa Herkut Helsinkiin -hanketta. Hanke avasi torstaina Tukkutorille toimipisteen helpottamaan ja edistämään kainuulaisten elintarvikeyritysten yhteistyötä pääkaupunkiseudun toimijoiden kanssa. 

Toimipisteessä tullaan järjestämään alan ammattilaisille muun muassa tuote-esittelyitä ja -testauksia, kokouksia sekä promootioita. Tavoitteena on saada Tukkutorille ensi vuonna myös myyntipiste, josta pääkaupunkiseudun asukkaat ja matkailijat voivat käydä ostamassa kainuulaisia tuotteita. Hieno homma myös pääkaupunkiseudulla asuvien entisten kainuulaisten kannalta!

Pääkaupungin hyvän ruoan mekka.
Tässä tehdään loimulohta.



Kainuu - sieltä on moni hyvä asia peräisin!
Entisaikojen pettu maistuu nykyäänkin.
Hiljaista kansaa.


Kainuulainen lähiruoka -hankkeen Kaisa Kähkönen (edessä)
ja Anna-Kaija Kaikkonen promosivat kainuulaisia elintarvikkeita.
Pipareita kyytönmaitotuorejuustolla.
Tosi hyvää ja kaunista.
Anna-Kaija esitteli vastajulkaistua
kainuulaista lähiruokaopasta. 
Perinteistä kainuulaista
ruokakulttuuria eli rönttösiä.
Kuvat ja kuvaaja. Otoksesta kiitos
Anna-Kaija Kaikkoselle :) 
PP-kuvien esillepanoa.
Kainuuta kuvissa ja Kainuuta ruuissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti