Kohta se on konkretiaa

Arja Teikola kertoo
ripustusvaihtoehdoista, Outi kuuntelee.

Projektimme laskettu aika lähestyy. Kuvat ovat parhaillaan vedostettavina ja pohjustettavina Joensuussa ja ne on tarkoitus hakea Sotkamoon ennen loppiaista.
Näyttely avataan vajaan kuukauden kuluttua, lauantaina 15.1.2011. Kuvat ovat reilun viikon verran eli 23.1.2011 saakka esillä Sotkamon uudessa nuorisotalossa.

Saimme käyttöömme talon kerhotilan, joka on varattu viikoksi vain ja ainoastaan näyttelyä varten. Kunta osoitti suurta joustavuutta tässä, vaikka nuorisotoimen henkilökunta varmasti odottaakin kovasti saavansa koko talon tilat omaan käyttöön.
On kuitenkin hienoa, että saamme julkistaa nuorista ja nuorekkaista maatalousyrittäjistä kertovan näyttelyn juuri uudessa nuorisotalossa.

Näyttelyn pystytykseen asiantuntevaksi neuvonantajaksi suostui valokuvauksen paikallinen grand old lady, Arja Teikola (kuvassa etualalla). Lukemattomia näyttelyitä pystyttäneen Arjan neuvot ovatkin kullanarvoisia meille noviiseille.

Niin se vain on, että vaikka tämä idea syntyikin alunperin Outin päänupissa ja toteutus lähti liikkeelle kahdesta ihmisestä, ei tästä mitään olisi tullut ilman yhteistyötä eri alojen ammattilaisten kanssa. Yhteistyössä todella on voimaa, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin.
Erinäisten kulttuuria tukevien, apurahoja myöntävien säätiöiden ja rahastojen näkökulmasta katsoen Pyhä perintö -projekti ei ehkä ole ollut tarpeeksi fiini tai taiteellinen, mutta onneksi muut tahot vaikuttavat arvostavan projektia. 
Toivottavasti näyttely kuvineen ja teksteineen herättää myös katsojissa ajatuksia siitä, kuinka elinvoimaisia ja monitaitoisia ammattilaisia Kainuun maaseudulla asuu.
Saimme muuten jälleen hyvää näkyvyyttä projektille, kun Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n järjestölehti MTK-Viesti julkaisi vuoden viimeisessä numerossaan jutun projektista.

Kolme miestä ja kaksi onnellista naista

Omituinen yhtälö otsikossa? Käsittämätön ihmissuhdesoppa vai joku muu sekava kuvio? Pyhä perintö -projektin tapauksessa otsikolla tarkoitetaan lähinnä tiistaita 23.11.2010. Niin vain koitti sekin päivä, että kuvasimme projektin viimeiset kuvat. Varsinainen urakkapäivä olikin, sillä tiistain mittaan usutimme kameran eteen kolme miestä (Ville-Veikon, Janne V:n sekä Janne L:n). Päivän saldona kosolti kuvia sekä kaksi väsynyttä mutta onnellista naista.

Talvi näyttää ja tuntuu olevan aikaisessa. Projektikuvaukset päätettiin lähes yhtä arktisissa olosuhteissa kuin ne aloitettiinkin. Nyt ei ollut sentään ihan kolmeakymmentä pakkasastetta, mutta noin – 13 kuitenkin. Ja pakkasta ryyditti jälleen kerran hienoinen vinkka. Tiistai alkoi Ville-Veikon luota. Pukuun sonnustautunut mallimme kesti kuvaussession kärsivällisesti kuin kelpo malli ainakin, vaikka vilu varmasti hiipi luihin ja ytimiin.

Ville-Veikon kuvauksissa kävi myös Yle Kainuun Radion toimittaja Arto. Me kaikki vierailijat saimme Ville-Veikon vanhemmilta oikein mukavan kahvitarjoilun, jonka jälkeen kelpasi taas lähteä ulos palloilemaan kameravarusteiden kanssa.

Jälkikäteen Outin kanssa mietimme, mitä tuli radiotoimittajan mikkiin pälpätettyä – josko jotain järjellistä kuitenkin! Haastattelu kuului Yle Kainuun Radiosta keskiviikkona 24.11.2010. Juttua löytyy myös Yle Kainuun radion nettisivuilta.
(Viime aikoina projekti on muutenkin saanut loistavaa valtakunnallista julkisuutta. Maanantaina 15.11.2010 Maaseudun Tulevaisuus kertoi Pyhä perintö -projektista lähes sivun kokoisella jutulla. Juttu oli myös MT:n etusivulla pääkuvana. Myös Ylen aamuteeveen lehtikatsauksessa oli huomioitu tuo kyseinen MT:n juttu!)

Ville-Veikon luota suuntasimme Janne V:n luokse. Ja ulkokuvauksilla jatkettiin. Tällä kertaa mallikin oli sonnustautunut tikkitakkiin, pipoon ja kunnon kintaisiin. Välihousutkin kuulemma kuuluivat garderobiin, kuten järkevää olikin! Pelinaisen liike oli myös kuvaajalta kiskoa kalsarit jalkaan aamulla. Vielä fiksumpi oli tosin Outi, joka oli sonnustautunut ihan oikeisiin toppahousuihin. Kuvien ottamisen ajaksi Janne toki kuoriutui päällysvaatteistaan ja esiintyi edukseen tummassa puvussa, kauluspaidassa ja kravatissa.

Projektin viimeisen mallin kunnia lankesi Janne L:lle. Tälläkään mallilla ei pokka pettänyt, vaan hän poseerasi kameralle oikein mielellään. Kuvissa esiintyivät rauhallisesti myös nuoren isännän hoidokit, Aberdeen-Angus -lihakarjarodun edustajat.
Kuvauksiin valmistautuessamme Janne tiedusteli, mistä sai alkunsa ajatus maatalousyrittäjien kuvaamisesta juuri tällä kyseisellä teemalla.
Niin no, kun ei alastonkuviinkaan rohjettu malleja pyytää... ;)

Suuren yleisön tietoisuuteen

Pyhäinpäivän aatto eli perjantai 5.11. oli Pyhä perintö -valokuvaprojektin kannalta merkittävä päivä. Kuvasimme projektin 15. tilalla ja pidimme samalla tiedotustilaisuuden medialle. Paikalla olivat Suomen kolmanneksi luetuimman tilattavan päivälehden, Maaseudun Tulevaisuuden sekä paikallisen Sotkamo-lehden edustajat. Myös lauantaina ilmestyneessä Koti-Kajaani-lehdessä oli iso juttu projektista. Digicamera.net-sivustokin huomioi meidät uutispalstallaan.

Projektin työryhmä oli asiasta erittäin innoissaan – näin saamme viestin Pyhästä perinnöstä välittymään myös suuren yleisön tietoisuuteen!

Perjantaipäivän malleina olivat lypsykarjatilalliset Tuija ja Ari. Herttainen isäntäpariskunta avasi kotinsa ovet paitsi projektin työryhmälle, myös median edustajille. Lisäksi parin huumori riitti hyvin kuvauksissa, jotka tällä kertaa toteutettiin pariskunnan robottinavetan maitohuoneessa ja pesuhuoneessa(!).

Miljöökuvaus on sikäli hauskaa puuhaa, että kuvauspaikkoina voivat toimia mitä erilaisimmat ympäristöt. Tähän mennessä olemme kuvanneet tiloilla muun muassa lypsyasemalla, pannuhuoneessa, pellolla sekä ratsastuskentällä. Kamera on laulanut tuulessa ja tuiskussa, pakkasella ja lumisateessa. Ja aina on jotain muistikortille tarttunut.

Kuva kuvalta loppua kohti

Täytyy nauttia nyt kun vielä voi. Nämä alkavat nimittäin olla projektin viimeisiä hetkiä tutustua fiksuihin ja filmaattisiin maatalousyrittäjiin. Muutama kuva on vielä ottamatta, mutta projektissa ollaan jo hyvinkin voiton puolella. Meillä on nyt tiedossa myös ensimmäinen näyttelytila, jossa näyttely tullaan julkistamaan 2–3 kuukauden kuluttua. Itsellä alkaa jo olla sellainen tunne perskannikassa, että tästä tulee hyvä juttu..!

Viime viikonvaihteessa kuvasimme taas parit projektikuvat. Perjantaina heiluimme Outin kanssa kahdestaan Tipaksella ja lauantaina vierailtiin neljän naisen voimin Itävaaralla.

Perjantaina sää suosi ulkoilmakuvauksia kun aurinkokin näyttäytyi taivaalla pitkästä aikaa. Toisaalta vastapainoksi "Tipaksen aroilla" (Outin lanseeraama ilmaisu ;) ) tuuli kuin venäläisessä kaitafilmissä.

Kuvausryhmä oli sonnustautunut ulkokuvauksiin jokseenkin riittävästi, mutta saattoipa olla, että mallit Sanna ja Petri hieman palelivat. Vaikka sitä he eivät kyllä tuoneet esille, vaan esiintyivät kameralle urheasti ja pelkästään edukseen!

Kuvaustiimin onneksi malleilta itseltään sateli taas hyviä kuvaideoita, joita sitten toteutettiin miljöössä vapaasti improvisoiden.

Kerta toisensa jälkeen on mukava huomata, että mallit antautuvat laittamaan itsensä peliin, myös hieman hassuttelemaan kameran edessä. Pähkähullu valokuvausprojektimme ei ehkä sittenkään ollut niin hullu ajatus, kun siihen kuitenkin on lähtenyt mukaan jo monta maatalousyrittäjää.

Kirkkaan auringonvalonkin kuvaaja eli allekirjoittanut pystyi tällä kertaa kääntämään voitokseen. Ratkaisu ongelmaan oli tietysti suuri heijastin. 

Voimakkaasti heijastava hopeapinta toimi varsin tehokkaana lisävalona, kun sen asetti vasten aurinkoa.

Kaikki kunnia kuuluu toki monitoiminaiselle, projektipäällikkö Outille, joka tälläkin kertaa toimi kuvauksessa assistenttina heijastinta pidellen.

Lauantain kuvauksissa Itävaaralla tiimimme teki ennätyksen. Kammattavana ja kuvattavana oli projektin historian suurin joukko, 7-henkinen perhe. Kuvausryhmä saikin lämpimän ja ennakkoluulottoman vastaanoton lapsiperheen kotiin. Neljän vieraan naisen pelmahtaminen pirttiin ei häkellyttänyt edes perheen miesväkeä.

"Oikeastaan tämä oli paljon helpompaa kuin kuvittelinkaan", totesi Timo-isä kuvauksen jälkeen.

Perheen eläväistä tyttönelikkoa mietitytti etukäteen se, ehtivätkö kuvausryhmän jäsenet leikkimään heidän kanssaan. No, leikit jäivät tällä reissulla vähän vähiin, mutta kuvia ainakin otettiin ja kaikki perheenjäsenet saivat Annen ja Sannan hyppysissä uutta säväystä lookiinsa. Oheisessa kuvassa Anne tekee suoristusraudalla kiharoita Jonnan hiuksiin.

Tuula-äitikin oli hyvin tyytyväinen Annen ja Sannan ideoimaan meikki- ja hiustyyliin sekä vaate- ja korukokonaisuuteen.

Joka kerta kun seuraan näiden kahden parturikampaajaopiskelijan työskentelyä, toivon pääseväni joskus itsekin ammattilaisen meikattavaksi tai stailattavaksi. Mielellään sellaiseen muuttumisleikkiin, jonka jälkeen ei itsekään tunnistaisi itseään :) Ehkä sitten näyttelyn avajaisia varten? Pliis..?

Eläköön valmiiksi solmittu kravatti!

Ihan alkuun on muistutettava yhdestä asiasta, joka meinaa toisinaan unohtua: suomalainen maalaismaisema on kaunista katseltavaa kaikkina vuodenaikoina.

Aamu-usvan vielä viipyillessä Autiojärven rannoilla lyötiin Huotareitten pirtissä kolme viisasta päätä yhteen ja päätettiin käyttää kuvauksissa kravattia, jota ei tarvitse solmia. Samalla päätettiin ehdottaa Sotkamon maaseutunuorille järjestettäväksi kurssia, jossa perehdytään muun muassa kravatin solmimisen opetteluun.

Kuvaushetkiin on liittynyt paljon niin tahatonta kuin tahallista tilannekomiikkaa. Kuvauksiin suostuneet ovat erittäin rentoa porukkaa, ja myös matkat kuvattavien perässä pitkin Sotkamon pikkuteitä ovat olleet erittäin antoisia. Hyvä tarkoitus käyttää matka-aika hyväksi projektin suunnittelussa on usein unohtunut, mutta kieltämättä ollaan ehditty asia jos toinenkin pohtia kilometrien taittuessa.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä kuvasimme Erkkiä kauniissa ruskamaisemassa. Nuori isäntä tuumi, että olisihan niitä töitäkin ollut, mutta niiden pariin ehti hyvin vaikka kuvauksiin muutama tunti menikin. Ja kaikesta huolimatta taisi mallillamme olla ihan kivaa heilua ykköset päällä. Hienoa, että aikaa kuvauspaikkojen pohdintaan ja poseeraamiseen on löytynyt jokaiselta tilalta työkiireistä huolimatta, siitä iso kiitos!

Kameran takana työskentelevä Saara on jäänyt harmittavan usein tallentamatta kuviin vuoden aikana, mutta nyt tilanne on korjattu. Viime perjantaina Saara sai ystävikseen lehmiä, ja pirtissä hänen syliinsä uskaltautui pikkuinen Veikko-poika, joka taisi aluksi hieman ihmetellä isänsä erikoisia aamutoimia pellolla ja kahta vierasta tätiä, joilla oli kaikenlaisia mielenkiintoisia vempeleitä matkassa.

Puskaradio pelaa

Viikko sitten tiistaina saimme kuvata vaihteeksi mieskauneutta. 
Malliksi suostui Juho, joka toistaiseksi on projektin nuorin malli.

Kuvausmiljöönä oli Juhon kotitilan uusi pihattonavetta takalypsyasemineen. Juho sonnustautui pukuunsa ja veti kuvaukset loistavalla asenteella läpi (huolimatta kuvaajan sooloilusta, salamavalot eivät näet taaskaan oikein toimineet joten valojen kanssa oli vähän niin ja näin).

Allekirjoittanut odottaakin epätoivoisesti uusia salamatriggereitä saapuvaksi eräästä kameratarvikeliikkeestä. Langattomat, toimintavarmat salamatriggerit ovat ehdoton edellytys tällaisessa miljöökuvauksessa. (Siis jos ylipäätään haluaa kuvata salamoita käyttäen. Onhan olemassa senkin koulukunnan ihmisiä, jotka eivät tahdo kuvata kuin vallitsevassa valossa.)

Kuvaajan kameramerkin salamatekniikka on sen verran edistynyttä, että kameran sisäänrakennetun salaman avulla voidaan laukaista myös lisäsalama(t), mutta tämä infrapunalähettimeen perustuva laukaisutapa toimii vain tietyin edellytyksin. Tarkoittaa siis käytännössä sitä, että varsinaisessa kuvaustilanteessa salamoiden ja kameran pitää pystyä näkemään toisensa koko ajan. Kun hetikään aina ei näin ole, siitä seuraa ongelmia... Joista kuitenkin aina on selvitty, kun on vähän sovellettu :)
Ennakkoluulottomasti ja huumorilla kuvauksiin suhtautunut Juho ei pillastunut edes pienistä maitopisaroista puvullaan. Mietimme kylläkin kuvausten jälkeen, miten tuo kotoinen navetan haju mahtaakaan irrota puvusta. Joutuuko edustusasu talveksi ulkoruokintaan? Vai toimisivatko wunderbaumit puvun raikastajina, jos hajukuuset laittaisi vaikka molempiin taskuihin..?

Juholle kuuluu kiitos paitsi mallina olosta ja joustamisesta kuvaustilanteessa, myös seuraavan kuvattavamme rekrytoinnista. Vai pitäisikö sanoa alustavasta pehmitystyöstä :)
Perjantaina olemme menossa kuvaamaan Juhon kaveria, nuorta maidontuottajaa Erkkiä.
Hauskoja hetkiä lienee odotettavissa tälläkin kertaa, sillä ennakkokäyntimme perusteella tältäkin tilalta löytyy reipas ja hurttia huumoria viljelevä nuori maatalousyrittäjä.
Sydäntä lämmittää muutenkin tuo kuvaamiemme nuorten ja nuorekkaiden maatalousyrittäjien asenne. Ilman uskoa, toivoa ja rakkautta tekemäänsä työhön ei maatalousalalla pärjää. Eikä huumorikaan liene pahitteeksi – ei edes musta sellainen.

Eläimellinen meno jatkui

Uusimmat ruudut kuvattiin keskiviikkona Tipasojalla. Siellä kuvaan pääsi maaseutumatkailuyrittäjä Niina. Eläimellistä menoa koettiin kuvauksissa tälläkin kertaa, sillä kuvissa näkyvät myös yrityksen hevoset. Niina-mallille erityiskiitokset kärsivällisyydestä kuvauksissa!

Miljöökuvien ottaminen on yllätyksellistä ja sen myötä haastavaa. Vaikka etukäteen tekeekin kuvaussuunnitelman, harvoin kuvasta tulee kuitenkaan juuri sellainen kuin etukäteen on ajatellut ja paperille piirtänyt. Sattumalla on sijansa – varsinkin kun kuvissa on mukana eläimiä. Niitä kun ei voi pahemmin ohjailla huutelemalla käskyjä kameran takaa.

Sattumanvaraisuutta miljöökuvauksiin lisää tietysti myös sää. Keskiviikkona oli ajankohtaan nähden erittäin lämmin ja aurinkoinen päivä. Lähtökohtaisesti tällainen sää on hyvä asia, mutta kuvaajana sitä ehkä toivoisi hieman tasaisempaa valoa ja pienempää kontrastia ulkokuvauksiin. Keskiviikon kuvauksissa oli tarkoitus hyödyntää pitkiä suljinaikoja ja saada kuviin sitä kautta liike-epäterävyyttä. Mutta koska kuvaajan eli allekirjoittaneen kameralaukusta ei löydy harmaasuodinta, jäi tämä hieno suunnitelma toteuttamatta. Muuten olisi lopputuloksena ollut kasa ylivalottuneita otoksia, joita edes RAW-konvertteri ei olisi saanut pelastettua.

Kuvausten ennakkovalmistelut sen sijaan sujuivat tuttuun tapaan mutkitta, sillä mukana olivat jälleen kampaus-maskeeraus-spelialistimme Sanna ja Anne.

Heidän työtään katsellessa ei voi kuin todeta, että taidetta ja taitolaji se on sekin. Kuten Outi eräissä kuvauksissa tuumasi, kampaajien tai maskeeraajien luovaa työskentelyä voisi istua katselemassa vaikka päivät läpeensä, jos siitä jotain maksettaisiin...

Tai vielä mieluummin sitä tietysti istuisi näiden ammattilaisten käsittelyssä, kammattavana ja meikattavana. Toivottavasti Annen ja Sannan käsittelyyn päässeet mallit ovat nauttineet kokemuksesta ja saaneet siitä rentoutusta arjen tohinoiden keskelle.

Myrskyjen jälkeen

Kuvausprojektimme oli turvallisesti poissa pelloilta ja niityiltä myrskyjen viskoessa puita ja irtainta tavaraa viime viikkojen aikana. Hyvää tuuria säitten suhteen oli myös viime tiistaina Ville Niskasen ja Henna Kipon tilalla Juholankylällä. Tummanpuhuva taivas repesi vasta, kun kaikki kuvat oli saatu otettua.

Harvoin kuvaukset herättävät näin suurta kiinnostusta ja vaellusta katsomaan, mitä oikein on tapahtumassa. Isännän violetti look taisi olla normaalista poikkeava, kun Hyttilän karja kerääntyi aidan vierustalle seuraamaan tilannetta.

Hennan kanssa kuvaan asettautui edustava pikkuvasikka Huima päitsineen ja riimuineen. Yhteistyö oli sujuvaa: välillä vasikka toimi kuin hihnassa kävelemään opetettu koira. Tällä kertaa vasikallekin kuului oma asuste, emäntänsä aikaisemmin vasikkahandlerina ansaitsema ruusuke. Ja ilman muuta kaikki kuvattavat piti harjata ennen kuvien ottoa. Oman mallintyönsä tehneenä Ville ehti vaihtamaan takaisin arkitamineisiin ja auttamaan kolmannen kuvattavan puunauksessa.

Jo useissa kuvauksissa on käytetty asuihin sopivia Kati Rissasen kauniita koruja. Niiden lisäksi kauneustiimimme Sanna ja Anne olivat valinneet mukaan EBBAA eli kajaanilaisen Eeva Ipatin organzahuiveja. Kauniiden ja komeiden malliemme lisäksi saa kerta toisensa jälkeen ihailla kauneustiimimme työn tulosta. Osansa ihastelusta saa myös maalaismiljöö: kunpa kuviin saisi tallennettua kaikki ne äänet, tuoksut ja tuntemukset!

Hellettä, hevostelua ja huumorin kukkia

Uusimmat projektikuvat kuvattiin heinäkuun lopun ennätyshelteissä. Silti Susanna, Jukka, Tiina sekä Heikki suostuivat mallin puuhiin mutinoitta :) Vuodatettujen hikipisaroiden lisäksi kuvauksissa riitti jälleen kerran myös huumoria.

Viime maanantaina kuvasimme siis Susannaa ja Jukkaa Riekinrannalla. Ensin kuvattiin Jukka tilan vanhassa päärakennuksessa, taustanaan hieno hirsipirtti.
Saimme kuulla rakennuksen olevan niin vanha, että kukaan ei tarkkaan tunnu tietävän milloin se on rakennettu..! Pyhää perintöä siis tämäkin.

Susannan kuvassa puolestaan hevosteltiin oikein kunnolla, hevosnaisen ollessa kyseessä. Sanna oli saanut Susannalle lainaan teemaan sopivat korutkin: Kati Rissasen hevoskenkänauloista tekemät kaulakorun, korvakorut sekä rannekorun!

Tiistaina kävimme kuvaamassa Suovaaralla. Nuoripari Tiina ja Heikki ikuistettiin yhteiskuviin ulkona. Ennen ulos siirtymistä Sanna teki Tiinalle taidokkaan meikin ja kampauksen. Tilan nuori Heikki-isäntä seurasi touhuilua taustalla jännittyneenä, varmaankin miettien jotta mihin tuli lupauduttua... =)

Lopuksi myös Heikki pääsi Sannan käsittelyyn. Eipä mies näyttänyt pahemmin kärsivän Sannan taitavissa hyppysissä.

Kuvauksissa toteutimme kaksi Tiinan ja Heikin itsensä keksimää mainiota kuvausideaa. Mitä nämä ideat sitten olivat, sen saatte nähdä Pyhä perintö -valokuvanäyttelyssä ensi vuoden puolella :)

"Itikoita" ja itikoita

Etelä-Pohjanmaalla itikka tarkoittaa lehmää, mutta täällä Kainuussa itikat ovat pelkästään inhottavia ja iniseviä otuksia – siis sääskiä!

Lehmiin ja itikoihin päästiin tekemään lähituttavuutta tiistaina. Tällä kertaa kuvauspaikkana oli siis sääskiä kuhiseva laidun. Jälleen kerran täytyy antaa urhealle mallillemme Hilkalle erityiskiitokset. Hän kesti ulkokuvauksen uskollisesti, vaikka hyttyset surrasivatkin ilmassa sakeanaan. Enemmän hyönteiset taisivatkin häiritä sarvipäitä, jotka välillä osoittivat jo hermostumisen merkkejä. Kukapa meistä viihtyisi sääskien kupattavana koko iltaa? Hilkka-emännän huomionosoituksille lypsäviltä löytyi silti ymmärrystä...

Suuntasimme tiistai-illan kuvauspaikalle iltalypsyn jälkeen. Annen ja Sannan toteuttamien meikin ja kampauksen lisäksi Hilkka-mallimme sai ylleen muutakin luksusta, nimittäin kajaanilaisen Kati Rissasen suunnittelemia ja valmistamia hopeakoruja. Neiti Kevät -sarjan herkänkauniit korut olisivat kyllä hyvin kelvanneet kuvaajalle itselleenkin!

Valokuvaprojektin malliksi heittäytyminen on maatalousyrittäjille epäilemättä mielenkiintoinen kokemus. Toisaalta se jännittää ja toisaalta se katkaisee arjen askareita mukavasti. Toisaalta taas kuvaukset haukkaavat tovin siitä ajasta, jonka yrittäjä voisi käyttää töihinsä, harrastuksiinsa tai lepäämiseen.

Maatalousyrittäjien työtä sivusta seuranneena tunnen suurta kunnioitusta, myös ihailua heitä kohtaan. Tuntemani maatalousyrittäjät ovat todella ahkeria, tarmokkaita ja sitkeitä ihmisiä. He ovat myös hienoja ja avarakatseisia persoonia, joilta löytyy mielenkiintoa ja rohkeutta tarttua uusiin tilaisuuksiin - kuten esimerkiksi tähän projektiin. Kaikkien kiireiden keskellä Hilkkakin suostui asettumaan kameran eteen. Siitä nöyrä kiitos!

Peltotöistä konehalliin

Maaseudun vieraanvaraisuus on kyllä vertaansa vailla. Jatkoimme kuvauksia lauantaina Kumpulan tilalla ja isäntäväki Tikkaset piti meistä erittäin hyvää huolta. Ja ylipäätään kiitollisia olemme siitä, että mallit suostuvat käyttämään aikaansa projektiin osallistumiseen. Siis iso kiitos!

Saara oli tehnyt suunnitelmat kuvaustilanteisiin ja kävimme vielä paikan päällä katsomassa tarkemmin, millä tavoin ikuistamme alkukesän tunnelmia pellon reunalta ja koneellista miljöötä hallissa. Samat suunnitelmat sekä mallikuvat olivat menneet Annelle ja Sannalle, joten heillä oli jo tiedossa, millaista meikkiä ja kampausta tarvitaan.
Aamulla Nuasen rannalla oli tullut vettä solkenaan, mutta kuvaukset saimme läpi ilman sadekuuroja. Tekniikka temppuili hieman, salamojen ja kameran yhteys pätki, mutta onneksi mallit jaksoivat odottaa muutamat säätämiset ja kuvaus pääsi jatkumaan!

Projektin yhtenä tarkoituksena on tuoda esille, miten elinvoimaista maaseudun nuori väestö on. Ja näin todellakin on, mallit ovat priimaa. Valmiita ruutuja katsoessa ei voinut sanoa kuin että kauniita ja komeita ovat! Tietysti oma, suuri osuutensa on taitavilla meikki- ja hiusalan ammattilaisilla Annella ja Sannalla.

Mutta ei kukaan pysty laittamaan toiselle silmiin sellaista elämäniloa ja tunnetta, mitä saimme ikuistettua! Ja mikä parasta, valmistautumisen aikana pirtissä vilisti kolme virkeää ja veikeää pikkutikkasta, heissä on maaseudun tulevaisuus!

Pyörät pyörimään

Edellisistä kuvauksista on kulunut jo hyvä tovi. Ainakin allekirjoittaneella aika menee enimmäkseen ajatellessa ja päivät päätä käännellessä, mutta kaikkien muidenkin puolesta voin sanoa että kevättalvi on tosiaan vilahtanut vauhdilla ohi. Käytännön tasolla projekti on edennyt etanavaihteella, mutta nyt aiomme lyödä isomman vaihteen silmään.

Anne ja Sanna ovat palanneet Espanjan reissultaan takaisin kotiin ja ovat täten käytettävissä taas. Onneksi! Ilman stylisti-meikkaaja-kampaaja-kaksikkoamme projektilla olisi tuskin minkäänlaisia edellytyksiä onnistua.

Mitä rahoituksiin tulee, niin apurahoja odotetaan vielä kahdesta kohteesta. Kieltämättä mukava potku projektiin olisi se, että saisimme apurahaa tai avustusta. Se olisi osoitus siitä, että muutkin uskovat projektiin hienouteen. Ensimmäisen apurahan kohtalon pitäisi selvitä aivan lähipäivinä. Jännittävää!

Innostavaa ja kannustavaa on se, että näyttelyllemme on jo ensimmäinen galleriapaikkakunta tiedossa. Tässä vaiheessa voin paljastaa sen verran, että mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, Pyhä perintö -projektin kuvia tullaan näkemään Loimaalla maalis-huhtikuussa 2011 :)

Lumisadetta ja kravattiongelmia

Kolmas kuvauskeikka on ohi, ja hengissähän siitäkin selvittiin. Sekä malli että kuvaaja.

Käytännössä suurin ongelma koko kuvaussessiossa oli kravattisolmun tekeminen :) Kuvaajahan ei sitä luonnollisesti osannut, eikä asia ollut mallillakaan aivan tuoreessa muistissa. Arto jaksoi kuitenkin sitkeästi yrittää ja pienen puurtamisen jälkeen kravattisolmu syntyikin.

Säiden jumalat eivät tälläkään kertaa olleet projektin puolella. Kuvaushetkellä taivaalta tuli täydellä syötöllä postimerkin kokoisia lumihiutaleita. Ja tuuli vielä lisäksi. No arvatkaapa vain, pysyikö salamajalusta pystyssä taaskaan, vaikka yritinkin kiinnittää siihen hiekkapainoja? Nyt meni jo toinen sateenvarjo mutkille ja tällä kertaa oli sitten se salamakin kyydissä! Pahimmat damaget kärsinyt sateenvarjo pehmensi pudotusta niin paljon, ettei salamalle onneksi käynyt kuinkaan.

Niin se on, että tyhmyydestä sakotetaan. Oma vika taas, kun en kiinnittänyt jalustaan tarpeeksi painoja. En kuitenkaan halua uskoa sitä, etteikö käsisalamoilla voisi kuvata myös ulkona. Kunhan jalustaan kiinnittää tarpeeksi painoa, niin pitäisihän sen pysyä pystyssä tuulesta huolimatta.

Seuraavaksi taidankin noudattaa rautakaupan myyjän vinkkiä. Hän neuvoi tekemään painon järeästä pihakivilaatasta. Laatan keskelle porataan reikä ja reikään juntataan pultti, jonka toisessa päässä on rengas. Laatta jalustan alle ja sitten kiristysliinat jaloista kiinni laatan renkaaseen, niin jo pitäisi jalustan pysyä pystyssä! Tai sitten ei. Suomalainen ei usko ennen kuin näkee... Jos jollakulla on antaa asiasta parempaa vinkkiä, otan ohjeet ilolla vastaan..!

Kolmatta kuvaa hakemaan

Perjantaina on kolmannen kuvauksen aika. Nyt kameran eteen astuu ensimmäinen miesmalli, lypsykarjatilallinen Arto. Hänelle kiitos jo etukäteen.

Tällä kertaa kuvaajapolo joutuu lähtemään kuvauskeikalle ihan yksin, ilman loistavan työryhmänsä tukea. Projektipäällikkö Outi on perjantaina töissä ja stylisti-meikkaaja-kampaaja-kaksikkomme on työssäoppimisjaksolla Espanjan aurinkorannikolla. Joten eipä auta kuin yrittää selviytyä tehtävästä yksin...

Toivottavasti sää ei ole yhtä julmettu kuin kuukausi takaperin. Kovaa pakkasta ei ole odotettavissa, mutta sadetta saattaa perjantaina tulla. Sekään ei välttämättä ole hyvä juttu, ainakaan kaluston kannalta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että rekkamies ajaa kelillä kuin kelillä. Jospa tuo sama pätisi myös valokuvaajaan.

Ensimmäisestä kuvausreissusta opin sen verran, että ulkona kuvatessa kannattaa ehdottomasti käyttää painoja salamajalustan kanssa. Tuuli voi tehdä tepposensa ja kaataa jalustan salamoineen ja valonmuokkaimineen. Pahimmassa tapauksessa salama voi hajota tuhannen päreiksi, eikä siinä tilanteessa jälkiviisaus paljon auta.

Viime kuvauskerralla vinkka puski nurin jalustan, jossa oli kiinni pelkkä sateenvarjo. (Sateenvarjo toimii purjeen tavoin, joten tuuli tarttuu siihen todella tehokkaasti, jos jalustaan ei kiinnitä painoja.) Oma sontikkani taipui tässä rytäkässä mutkille kuin mullin häntä, ja ensin näytti siltä, ettei siitä sateenvarjosta enää toimivaa tulekaan. Vaan tulipa sittenkin - tästä kiitos kuuluu näppärälle isälleni, kädentaitajalle, joka korjaa lähes kaiken autosta pölynimuriin :)

Muuten, jos pikkusalamien (eli käsisalamien) luova käyttö ja niillä tehdyt taidokkaat valaisut kiinnostavat, suosittelen tutustumaan Mikko Niemelän kirjoittamaan ja Docendon kustantamaan tuoreeseen kirjaan nimeltä Välähdyksiä.

Samaa asiaa, mutta Lontoon kielellä tarjoilee David Hobbyn maailmankuulu blogi osoitteessa http://strobist.blogspot.com

Eka kerta takana...

Ensimmäinen kuvauspäivä on nyt onnellisesti ohi. Aloitimme ulkokuvauksilla aamupäivällä, hieman ennen kello yhtätoista. Toisin kuin ennusteet lupasivat, sunnuntainakin pakkasta oli lähes 30 astetta. Pakkasen purevuutta lisäsi vielä navakka tuuli.

Hyytävän arktisista olosuhteista johtuen ensimmäiset kuvat piti napata melko nopeasti, mikä jäi hieman harmittamaan minua. Olisin halunnut kuvata pitempäänkin, sillä Anne ja Sanna tekivät upean kampauksen ja meikin mallillemme Ritvalle. Kylmyyttä uhmaten Anne kohensi meikkiä ulkosallakin.
 
Kuvausryhmä otettiin avoimin ja lämpimin mielin vastaan mallien kotona. Pääsimme tutustumaan myös mallien perheisiin ja lemmikkeihin. Danny-kissakin suostui poseeraamaan kameralle oikein isännän elkein =)

Päivän toinen kuvaus toteutettiin (taivaan kiitos) sisätiloissa, nuorkarjan keskellä navetassa. Tarja-mallimme ei tarvinnut kärvistellä iltapuvussaan pakkasessa.
Kuvausryhmän monitoiminaiseksi osoittautui Outi, joka hoiti niin kuvausassistentin kuin vaatehuoltajankin virkaa. Outin inhokkipuuha, silittäminen, onnistui oikein hyvin, joten Tarja sai sileän mekon ylleen kuvauksiin.
Molemmat urheat mallimme sekä meikkaaja-kampaajakaksikkomme ansaitsevat täydet kiitokset. Tästä on hyvä jatkaa projektin toteuttamista!

*****************************************************

The first photos 
have been taken
The first photos have been taken! And all went pretty well even though temperature was about minus 30 degrees and it was very windy.

We started photo shootings on Sunday before noon. We had to take the first photos quite quickly because it felt as if we were near by the North Pole - the weather was horrible! Anne and Sanna made a fantastic hairstyle and make-up to our model Ritva, so it was a pity that I had to take the photos in so short time. Even outside Anne put more make-up – with frosty fingers.

Our crew was warmly welcomed to model's homes. We had a possibility to mingle with members of the family and pets. Danny-cat seemed to be a real lord of the house.

The second shooting place was in a cowhouse, in the middle of young cattle. So our model Tarja who was wearing an evening dress, didn’t have to freeze outside. Outi assisted shootings and other tasks. She succeeded in ironing, not so favorite task for her, and Tarja got a smooth dress.

Many thanks to our brave models and style team, you did a great job! Now it’s easy to go on with the project because first time went so well.

Elämme jännittäviä aikoja...

Ensimmäiset kuvaukset tehdään nimittäin tulevana sunnuntaina, 21.2.2010.

Päivän ensimmäinen kuva otetaan ulkona. Pyhäpäivän kuvauskeli on tietysti arvoitus, mutta sääennuste lupaili sunnuntaille pilviä ja noin -15 pakkasastetta. Onneksi kyse ei ole uimapukukuvauksista, vaan mallimme saa kietoutua turkkiin..! Toinen kuvaussessio tulee tapahtumaan navetassa, nuorkarjan keskellä.

On kiehtovaa nähdä, kuinka ensimmäiset kuvaukset onnistuvat. Jotta kokonaisuus olisi hallittu, täytyy ottaa huomioon monenlaisia asioita: mallien meikkaus, kampaukset, asut sekä muu rekvisiitta. Eikä siinä vielä kaikki. Malleille on löydettävä sopiva kuvausmiljöö sekä ohjattava malleja niin, että heidän parhaat puolensa tulevat luontevasti esiin. Samalla täytyy varmistua siitä, että tekniikka toimii ja editointikelpoista kuvamateriaalia karttuu kylliksi.

Oma lukunsa on sekin, kuinka toimitaan esimerkiksi navetassa kuvattaessa. On otettava huomioon myös eläinten turvallisuus ja terveys.

Neljän naisen kuvausryhmällämme riittää siis haasteita, mutta emmeköhän niistä selviydy. Ensimmäisiä kuvamaistiaisia projektista on luvassa heti sunnuntai-iltana, joten pysy langoilla :)

Kuvaus alkakoon!

Saammeko esitellä, Pyhä perintö, valokuvaprojekti nuorista ja nuorekkaista maatalousyrittäjistä!

Lähiviikkoina projektimme alkaa vihdoin muuttua ihan oikeiksi valokuviksi. Alkuvuosi ollaan Saaran kanssa istuttu monta iltaa paperihommien äärellä. Istuttu, luettu, naurettu, pohdittu, hypitty, tuuletettu ja ihmetelty. Kahvikupillisten ja syötyjen herkkujen määrää ei onneksi ole laskettu. Nyt on suurin paperiurakka toivottavasti takana ja saamme täysillä keskittyä toteuttamaan kuvauksia.

Pyhä perintö -valokuvaprojektin ideana on laajentaa käsitystä suomalaisesta maaseudusta sekä nuorista ja nuorekkaista maatalousyrittäjistä. Mallit kuvataan heidän omissa arkitöissään kotitiloillaan, mutta työhaalareita tai hankkijalippiksiä ei näyttelyn kuvissa tule olemaan, tukkakin on suht´ hyvin ja kellokin saattaa joissain kuvissa näkyä... Onneksi saimme innokkaat Kainuun ammattiopiston parturi-kampaajaopiskelijat Annen ja Sannan mukaan tiimiimme stailaamaan ja toteuttamaan ainutlaatuista urakkaa.

Tänne blogiin päivitämme tunnelmia ja tietoja projektin etenemisestä. Paljon on vielä tekemistä ja kertomista, ennen kuin valokuvanäyttely on valmis.

Tervetuloa seuraamme, matka tulee varmasti olemaan työntäyteinen mutta ratkiriemukas!